Hiukan omaa, paljon lainattua ja jotain varastettua löytyy Atte Pajun ja Kimmo Heikkilän luomasta Ihmekammarin oudon vinksahtaneesta kuvastosta. Värikkäät taulut ovat kuin sarjakuvan ruutuja, osia isosta tarinasta joka poukkoilee eri suuntiin katsojan mielikuvituksen mukaan.

Pajun ja Heikkilän tavoitteena on Ihmekammari-projektissa löytää kuvantekemisen ilo ja seikkailu. Elämää suurempaa, uutta luotaavaa, angstista nykytaidetta nämä teokset eivät todellakaan ole, pikemminkin höyrähtänyt tutkimusmatka menneeseen. Teosten syntyprosessi on ollut nopeaa ja sattumanvaraista, usein  pieleen mennyt kokeilu onkin paljon mielenkiintoisempi kuin alkuperäinen ajatus.

Ihmekammari -nimitys tulee saksankielisestä termistä Wunderkammer (englanniksi Cabinets of wonder/curiosities). Wunderkammer eli kuriositeettikabinetti tarkoitti renessanssin aikaan  kokoelmaa esineitä ja asioita joita ei ollut vielä välttämättä nimetty tai tunnistettu. Sekä oikeita, että keinotekoisesti tehtyjä esineitä tai kuvia. Katsojan omalla tulkinnan vapaudella oli ratkaiseva rooli: esineiden ja kokoelman merkitys sai vaihtua katsojan tulkinnan mukaan.